maanantai 22. joulukuuta 2014

perjantai 19. joulukuuta 2014

Kaikkein kaunein

En ole kerenny blogia päivittelemään mun ja mamman kiireiltä. Oltiin kaks viikkoo putkeen Iisalmessa, kun piti olla koulun pieneläintiloissa ja hoitolassa töissä. Eilen tultiin Kuopioon ja lähettiin kiirellä sellaseen tapahtumaan nimeltä match show. Mä kuulemma pääsisin ekaa kertaa näyttää kaikille miten hieno prinsessa oon. Saavuttiin paikalle, ulkona oli hirmu paljon muita koiria ja ihmisiä. Rähisin siinä alkuun vähän, että huomasivat minun saapuneen. Tuttavuutta tein parin pikkukoiran kaa ja leikiksi pistettiin. Kohta sain hienon kultaisen ketjun kaulaan ja se oli menoa. Mua vastaan oli muutama pikkupentu. Mamma piti mun näkösällä lihapullaa ja mä seisoin kuulemma niiin hienosti. Juostiin muutama kerta kehää ympäri ja kohta tätituomari tuli kopeloimaan ja kattoo MUN hampaita. Se vähän eka jännitti mutta täti oli ihan kiva ja rapsuttelikin mua nii annoin sen sitten kattoo mitä tahto. Sain sitte lihapullaa ja seistii vielä vähä aikaa ja sitten se julisti, että me oltii ykkösiä! Olin siis pikkupentujen sin1 eli kaikkein kaunein (mamman mielestä ainakin) :) Aksukin kävi kehässä ja sekin sijoittui aikuisten sin3. Komee se oli, vasta pesulla käynyt isoveli. Mamma ei jostain syystä ottanu kuvia meistä mutta tässä harjoteltiin aiemmin seisomista:


Muuten päivät on kulunut lähinnä lenkkeilessä ja leikkiessä.






Tässä vähän vielä poseerauksia:





Kohta on jo joulu, mun ihan eka! Lisäilen lähiaikoina vähän jouluisempia kuvia :)

Terkuin: Kira 4,5 kk