keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulun aikaa


Kiirettä on pitänyt eikä mamma oo jaksanut päivitellä blogia aikoihin. Ollaan treenailtu ahkerasti tottista ja ennen lumia myös jälkeä ja hakua Kuopion pelastuskoirakoiden mukana. Oon oppinut vaikka mitä! Jälki on selvästi mun ykkösjuttu, tottis on niin tarkkaa että mammalla menee välillä hermot itteensä. Mä en kyllä turhia stressaa, on aina hauskaa puuhata yhdessä.

Kävin marraskuussa taas näytillä Jyväskylässä. Paviljonki oli ihan täynnä porukkaa.. Vastassa oli monta kaunista hoffia ja suht tiukka tuomari. Kehässä meni hyvin, oon kehittynyt siinäkin paljon. Juoksin ja seisoin mamman mieliks ja EH:n kanssa lähettiin kotiin. Oltiin kuitenkin tyytyväisiä hyvään suoritukseen :)

Harri Lehkosen arvostelu 21,11,15 Jyväskylä
"Vielä kesken kehityksen oleva nuori narttu. Femiininen pää. Riittävät kulmaukset. Oikeat mittasuhteet mutta rungon tulee vahvistua. Oikeanlaatuinen turkki. Oikeat merkit. Hieman ahtaat ja voimattomat takaliikkeet. Esiintyy reippaasti. Tarvitsee aikaa."

Enpä jaksa taaskaan enempää kirjotella, palataan taas ensi vuonna asiaan :) Tässä muutamia kuvia marras-joulukuulta.

  HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!













Terkuin: Kira, Halli & Aksu







maanantai 21. syyskuuta 2015

Tuleva pelastuskoira

Aika menee nopeasti, lehdet jo tippuu puusta ja ilma on mukavan viileä. Tällä hetkellä parasta on juosta ihan päättömästi syksyisessä metsässä mun omien kanssa. Välillä pyöriä makeissa hajuissa ja syödä mustikoita suoraan puskasta. Ruoka on parasta mitä tiiän ja mun oma mamma. Ja noi pojat.
 Parina lämpimänä päivänä ollaan käyty vielä uimassa! Se on myös yks mun lempparipuuhista.


 Ja kaikki koirakaverit tietenkin!

Ainiin, aloitettiin treenaamaan Kuopion pelastuskoirissa. Ensimmäisillä kerroilla oltiin porukalla makkararinkiä, joka käsi tarjosi mulle vaan nakkia! Aluksi olin vähän epäileväinen, että mikä tää tällainen juttu nyt on ku vieraat kyykkii ringissä ja kutsuu mua luokse. Mitään hämärää taka-ajatusta siinä ei sit lopulta ollut, nakit loppui nopeasti ja kehuja tuli. Seuraavalla kerralla muistin tän homman nimen ja imuroin herkut samantien parempiin suihin. On se treenaaminen kivaa. Tehtiin myös lyhyt harjoitus missä yksi niin kutsuttu maalimies juoksi mua karkuun ja ku otin sen kiinni nii sain nakkia. Ihan hauskaa tämä haku. Aksukin kävi hakutreeneissä ja se oli tosi taitava. Ne teki jo haastavampia harjoituksia onnistuneesti :)

Koko ajan opitaan mamman kanssa uutta ja jos ahkeria ollaan musta tulee isona ihan oikea pelastuskoira! No mitä vaan mun ihmisen (ja nakkien) kanssa. Keskitytään maastotreeneissä siis hakuun ja jälkeen, kentällä treenataan tottista ja kotona opetellaan mm. noutoa. Meinataan jossain vaiheessa kokeilla myös ainakin rauniota ja vepeä!

Seuraavaan päivitykseen,
Prinsessa Kira


tiistai 25. elokuuta 2015

Rotunsa paras juniori


Kuuma ja pitkä mutta hieno näyttelypäivä takana :) Käytiin Joensuun KR:ssä 9.8. Näyttely meni paremmin kuin hyvin, tuomarisetä Giovanni Mosca-Tenna tykkäsi musta ja hienon esiintymisen jälkeen sain ERInomaisen ja SA:n. Olin kaunein junnuista eli ROP-juniori ja paras narttu 3. Kaiken lisäksi sain vielä vara-SERTIN! :) Kyllä oltiin kaikki niin iloisia ja loppupäivä meni nopeasti odotellessa isoa kehää. Pääsin siis edustamaan hovawartteja rop-juniorikehään päivän päätteeksi. Tästä löytyy myös video Joensuun näyttelyn sivuita ;)

"1 vuotias. Tyypillinen. Oikeat vartalon mittasuhteet. Tyypillinen pää, hyvät silmät, oikea purenta. Nartulle tyypillinen ilme. Hyvä rintakehä ja etuosa. Oikeat kulmaukset. Hyvä turkin väri ja merkit. Hyvät liikeet."

Nyt pidetään vähän taukoa näyttelyistä ja kehitytään entisestään tulevia näyttelyitä varten. Ollaan puuhasteltu paljon ulkona ja nautittu näistä ihanista, välillä vähän turhankin lämpimistä keleistä. Onneks on päässyt uimaan paljon! Oon oikea vesipeto. 

 Käytiin viikonloppuna mustikassa :) Peuhattiin reilu 4 tuntia poikien kanssa metsässä! Kylläpä väsytti illalla. Saatiin 10 litraa mustikoita ja vähän päälle suoraan puskasta :P

"Kummalla on pisin kieli" :P

Oon käynyt myös koirapuistoilee mun uuden parhaan kaverin Nalan kanssa :)



Mulla on paljon uusia kavereita!

Palataan astialle :)
Prinsessa Kira

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kuvat kertoo enemmän

Mä, pojat ja hoitotyttö Tyyne 
Heh täällä hoffien erikoisnäyttelyssä!
Erkkarista tuli hyvä arvostelu mutta valkoisen rintamerkin takia sitten H.
Näin hienosti juoksen!
Pieksämäellä Erittäin Hyvä (ellei täydellinen)


Vähän hauskanpitoa Aksun kanssa :)

Tekstiä ei nyt paljoa synny eikä mitään kummallista ole tapahtunutkaan. Ollaan käyty mätsäreissä noitten näyttelyitten lisäksi. Oon syönyt reippaasti ja saanut jo vähän massaa kerättyä. Näyttelyissä pitäis käydä ainakin vielä kahtena viikonloppuna tänä kesänä. Ens viikonloppuna Iisalmi ja sitä seuraavana Joensuu. Muuten keskitytään enemmän muihin harrastuksiin ja toivottavasti kohta treenataan Kuopion pelastuskoirissa :)

Palataan!
Prinsessa Kira

torstai 18. kesäkuuta 2015

Näytillä ja maalla

Jännittävät hetket taas koettu yhdessä mamman kanssa. Käytiin kaksi viikkoa sitten mätsäreissä ja harjoiteltiin siellä ihan kunnolla. Käytiin tutustumassa ihmisiin ja koiriin, sain nakkia vierailta ja treenattiin kehäkäytöstä ennen mätsärin alkamista. Mamma ei jännittänyt kehää niin paljoa niin mä ajattelin sitten käyttäytyä :) Kehässä tuomari selvästi tykkäs musta. Kehui mun ulkonäköä, liikkeitä ja käytöstä. Saatiin punainen (eli parempi) nauha ja sitten odoteltiin punaisten kehän alkua. Sielläkin mulla sujui ja lopulta sijoituin neljänneksi. En ois malttanut seistä niin pitkään paikoillaan.. Mamma vaan piti nakkia nenän edessä mutta ei antanut heti vaikka seisoin kauniisti. Tätä kuulemma tullaan vielä harjottelemaan. No onneks treenailu on kivaa ja herkut varsinkin!
 Punaisten neljäs :)
Pikkusisko Tyyne :)

Käytiin vierailulla myös Vehmersalmessa maaseudulla. Oltiin ihan tyttöjen kesken, pojat jäi kotiin. Olipas mukavaa viettää laatuaikaa maalla! Niin paljon tilaa juosta ja riehua. Kävin taas uimassa ja ylitin itseni. Kuvat kertoo varmaan enemmän tunnelmista :)









"Onpas kylmää"
"Sainpas kepin!"
"Jospa vielä uudestaan,."
"Ja karkuun!"













"Koira on ainoa olento maailmassa, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään" -J. Billings